RistiriitaistaSunnuntai 13.2.2022 - FotoPena Ristiriitoja Eurooppa tasolla; Euroopan herrat käyvät Putinin puheilla lievittämässä diplomatian keinoilla selkkauksen mahdollisuutta Euroopassa. Kukaan ei tiedä vielä voiko Ukrainan selkkaus laajentua jopa suurempiin mittoihin kuin on Putin suunnitelmissa. Tällainen ristiriitaisuuden tila poliittisilla tasoilla vaikuttaa myös taloudelliseen vakauteen kaikilla mantereilla. Ovatko rauhaomaisen rinnakkaiselon vuodet takana niin, että itä ja länsi ovat tukkanuottasilla, jos jostain suunnalta asetetaan valtioiden riippumattomuus kyseenalaiseksi. Loppupeleissä kysymys on aina siitä, että ”kahta tiikeriä ei mahdu samalle vuodelle” (kiinalainen sananlasku). Vaikka tasavertaisuuden periaate tulisi olla johtotähtenä valtioiden välisissä suhteissa. Uhkakuvia riittää; Suomi ollut jo vuosikymmeniä rauhaomaisen demokratian kehto mutta nyt näyttää siltä, että erilaisia mielenilmaisuja eri tahoilla esiintyy, jota lisäksi lietsoo epäsosiaaliset (yhteiskuntaan sopeutumaton) somekanavat. Demokratian kivijalkoja (mm. vapaa kansalaisyhteiskunta) nakertaa tehokkaasti kaikenlaiset somen valesivut tai ns. ”uutiset”. Demokraattisissa yhteiskunnissa yleensä sovitaan yhteiset pelisäännöt sekä käydään yhteiskunnan toimielinten vapaat vaalit. Torihuutelut tai kaupunkien katujen tukkiminen eivät yleensä ole johtaneet mihinkään tai ne ovat johtaneet omaisuuden turmelemiseen mielenosoituspaikoilla. Kaiken lisäksi kun ”nämä aatteet” ovat nykyhetkessä tuontitavaraa. Ne vain saavat hetken verran julkisuutta elleivät ne sitten tähtää yhteiskuntajärjestyksen kaatamiseen mutten tältä istumalta usko, että he kykenevät tällaiseen tekoon. Epäluuloisuuden kylvämisellä on tehty hirvittäviä tekoja ihmisten keskuudessa kuten lähimenneisyydestämme tiedämme, mitä tapahtui entisen Jugoslavian hajoamisen yhteydessä. Eskaloituuko (laajentuminen) myös poliittinen väkivalta ”lintukodissamme” vai jääkö se vain epäsosiaalisen somen kanaville sitä ei voi tietää. Facebookin (nyk. Meta) Mark Zuckerberg on tosiallisesti maailman mittainen poliittinen vallankäyttäjä, kun hänen yhtiönsä sallii epäluuloisuuden sanoman kylvämisen somekanavillaan esimerkkejä, on siitä, miten Zuckerbergin somekanavia käytettiin mm. Lähi-Idän kansannousujen lietsomiseen. |
Avainsanat: Politiikka |
FotoPenan Kotisivut - Tervetuloa!