Cafe-arvio
Cafe Kahvipuu, Kokkola
Café Kahvipuu Kokkola
Cerranon Kahvila Oy Isokatu 11 67100 KOKKOLA
Puh. 06 8312857 Avoinna: ma - pe klo 8-17. La klo 10-15.
Tarkista aukioloajat täältä www facebook
Kuva kollaasi on tekstin lopussa. Kuvakollaasi: Pentti O. Pohjola
Café Kahvipuu sijaitsee Kokkolan ydinkeskusta vanhankaupungin kupeessa Isokadulla, jolla sijaitsee myös muita erikoisliikkeitä. Kahvilla on kahdessa kerroksessa kun asiakastiloja sijaitsee myös ”parvella” sekä kesällä terassialue on kahvilan edustalla. Kahvilassa on mukavia yksityiskohtia kun sen seinillä on kahviin liittyvää esineistöä. Monet esineet muistuttivat minua lapsuuskodin kahviesineistöstä. Käynti hetkellä kahvilassa oli kaiken ikäisiä asiakkaita, jotka rupattelivat iloisesti keskenään samalla siemaillen kahviannoksiaan.
Parvelle voivat vetäytyä ne, jotka haluavat mustansohvan syleilyyn ”hölläilemään” omissa oloissaan kahvista tai muista juomista. Kahvilaan tultaessa asiakkaalle selviää heti, ettei se ole pikakahvila vaan siellä voi oleilla hyvän kahvin sekä muiden kahvilatuotteiden parissa. Kahvilassa voi juhlatuulella ollessaan maistella myös oluita ja viinejä. Kaiken kukkuraksi kahvilassa on muistettu pihejä asiakkaita viikon tarjouksilla. Kevyen lounaaseen on myös mahdollisuus 6,50 euron hintaan ja se on tarjolla klo 11.00 – 13.30. Kahvilassa on valittavana 14 erilaista kahviannosta. Erikoisin ehkä niistä oli salmiakinmakuinen kahvi jos olisi huomannut sen olevan listalla, niin olisin ehdottomasti maistanut tätä kahvia. Seuraavalla kerralla sitten aina ei voi voittaa sanonta pätee tässäkin asiassa.
Hinta haarukka näillä nautintoaineilla oli 1,50 – 3,70 euron välillä. Teen nautiskelijoille löytyy valittavaksi sama määrä laatuja kuin kahvissa. Henkilökunta oli palveluhenkistä kun kysyi, ettei teillä ole santsikuppi käytäntöä. Kassahenkilö sanoi, että se on ilmainen ja poisti saman tien summan kassakoneelta. Tilanne syntyi kun ensimmäisellä kuppikierroksella olin ollut parvella mustasohvalla tutkailemassa iPadiani ja räpläämässä kameraani. Eikä hän heti muistanut, että olin jo käynyt palvelutiskillä tai sitten kassalla oli toinen henkilö. Oleilin kahvilassa tunnin verran aistimassa sen tunnelmaa ja mukavalta tuntui kun taustalla eivät poppikoneet pauhanneet omaa sanomaansa. Café Kahvipuu on mainio kohtaamispaikka kahvin äärellä Kokkolassa.
Kahvilan plussat
Kahvi raikasta ja vahvuus kohdallaan, maistettu croissant hyvän makuinen, monipuolinen tuotevalikoima, palveluhenkinen henkilökunta, monia yksityiskohtia seinillä, asiakaslehdet, poppikoneet eivät jyrää asiakkaiden keskustelua, siistit tilat, kahvila-astiat, viikon tarjoukset.
Kahvilan erikoinen
Kahvilan parvi ja mustasohva, kahviin liittyvät esineet.
Kahvilan miinukset
Wc on yhteinen miehille ja naisille.
Kahvilan tuotehinnasto pdf-tiedotteena katso tästä Palaute linkki
Cafe-arviosivusto sisältää tekijänsä näkemyksiä kahviloista ne ovat arvioita Seinäjoen tai muiden paikkakuntien kahviloitten tunnelmasta, hinnoista ja viihtyisyydestä. Uusi arvio ilmestyy tekijänsä satunnaisten kahvilavierailujen jälkeen.
– Pentti O. Pohjola – 5.3.2013.