Finaali häämöttääSunnuntai 22.1.2012 - Pentti O. Pohjola
Kisaaminen on ollut suhteellisen siistiä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta mutta toisella kierroksella saattavat panokset olla kovemmat. Tosin en ole lukenut verkkokeskusteluja vaalikampanjan aikana itsesuojeluvaiston ohjaamana. Korvat ovat sen sijaan olleet höröllään ja aikakummallisilla perusteilla ihmiset tekevät ehdokasvalintoja. Tuntuu siltä, että monet ratkaisevat asian mielikuvilla tutustumatta ehdokkaan todellisiin mielipiteisiin. Yleisesti korostetaan keskusteluissa presidentinvaalin olevan henkilövaalin. Osittain se pitää paikkansa mutta mihin se ehdokas poliittisista karvoistaan pääsee vai pääseekö? Silti väitän, että se, joka tällaisia ajattelee harhauttaa itseään tietoisesti tai tiedostamattaan. Poliittisista arvovalinnoista on aina kysymys, joita ehdokkaat edustavat ja ne näkyvät selkeästi ehdokkaiden asiapainotuksissa. Täällä Seinäjoella puoluelehti Ilkan ex-päätoimittaja Hokkanen yrittää kolumnissaan (lauantaina 21.1) lehdessä luoda kiilaa Etelä-Suomen ja maaseudun välille väitteellään siitä, että nyt tehtäisiin valintoja maakuntien ja metropolien välillä. Väite on potaskaa kun tiedetään, että presidentillä ei ole enää juurikaan sisäpoliittista valtaa. Toki presidentti voi vaikuttaa sisäpoliittisiin päätöksiin vallankulisseissa mutta siihen se jääkin. Se tietysti on todettava, että ehdokas Väyrynen on tehnyt Keskustapuolueelle historiaan jäävän poliittisen palveluksen: kun muistetaan kuinka häntä hyljeksittiin, lähes inhorealistisesti, Keskustan puoluejohdon toimesta sen valmistautuessa presidenttikisaan. Valituksi tultuaan uuden presidentin ensimmäisiä tehtäviä on luottamuksen hakeminen kaikilta kansalaispiireiltä, mikäli haluaa tituleerata itseään koko kansan presidenttinä. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Vaaligallupit ja Facebook kannatukset ovat toistaiseksi lumetodellisuutta, toteutuvatko ne äänestyslipuissa on taasen toinen juttu. Vaaliasetelma on todennäköisesti mielenkiintoinen sunnuntain äänestystuloksen jälkeen. Onko vaaliuurnissa muhimassa todellinen yllätys? Sitä voidaan ainoastaan spekuloida sunnuntai-iltaan saakka sekä vähän ehkä sen jälkeenkin. Kirjoitus on oikoluettu Microsoftin Word - ohjelmalla sekä manuaalisesti kirjoittajan toimesta. Olen yrittänyt rutistaa sanottavani n. 200 – 350 sanaan niin, että Internet lukemisen lainalaisuudet täyttyvät. Kirjoituksessa on sanoja 256 otsikko mukaan luettuna. Blokin kirjoittaja pidättää oikeudet seuraavien asioitten arviointiin kommenteissa: 1. Nimimerkki kommentteja ei julkaista. 2. Omalla nimellä kirjoittajien kommentit hyväksytään kun kirjoitukset noudattavat hyviä tapoja. 3. Kommentoi napakasti ja lyhyesti. 4. Kommentit saavat olla enintään 12 lauseen mittaisia. 5. Linkit, jotka viittaavat henkilöihin, kuvin tai ms. hyvien tapojen vastaisesti: jätetään julkaisematta. 6. Englanninkielisiä kommentteja ei julkaista 7. Jaottele teksti kappaleisiin / kommentin lukeminen on helpompaa. 8. Edellä mainittujen lisäksi kommenteissa sovelletaan tätä ohjeistusta |
|
Avainsanat: Politiikka |
Uusimmat kommentit
Sananvaihto oli ponnetonta Raija Luikku 22.2.2012 8:25
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35