Kuutamokeikalle eläkeläisenä?Sunnuntai 5.9.2010 - Pentti O. Pohjola
Elontie on jo lipunut siihen pisteeseen, että olen tutkaillut tulevaa eläkettäni tyoelake.fi sivustolta. Suomen herrat keksivät säätää meille yhdeksi eläke-ehdoksi elinikäkertoimen. Se on tullut voimaan tämän vuoden alusta. Minun tuloillani tuosta maagisesta eläkeiän alarajasta, eli 63 - vuodesta, pitäisi työskennellä puolivuotta ylitse, ettei leikkuri iskisi lopulliseen eläkkeeni määrään. Laskennallinen eläkemenetys olisi n. 410 euroa vuodessa ja se on paljon se eläkeläisen budjetista. Testailin laskuria erilaisilla vaihtoehdoilla ja se antoi yllättäviä tuloksia. Käykääpä kurkkailemassa karun totuuden äärellä. Elinikäkerroin suosii riittävästi tienaavia (?!) n. 10.000 €/kk, jopa niin ettei heidän tarvitse työskennellä päivääkään ylitse tuon alarajan. Tuntuu näin yhtäkkiä ajatellen epäoikeuden mukaiselta ja sitä se on. Elinkustannukset ovat yhtäläiset kaikilla eläkeläisellä ja palkkatyötä tekevillä eivätkä ne todennäköisesti tule laskemaan lähitulevaisuudessa päinvastoin. Suomalaisia on kehotettu suoraan ja epäsuorasti poliitikkojen ja työantajien toimesta työskentelemään nyt voimassa olevan takarajan (68 v.) lähelle. Monet ovat fyysisesti tai henkisesti niin vireitä, että takarajan lähelle olisi kykyä työskennellä. Mutta ovatko työantajat valmiit luomaan työpaikoille sellaiset olosuhteet, että se on mahdollista. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n uusi pomo, Pukkinen, asetteli sanojaan eläkekysymykseen varovasti Yle-uutisissa (pe. 3.8.) sen suuntaisesti, että hän jatkaa edeltäjiensä viitoittamalla tiellä. Mantrana Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:lla ja politiikoilla on ollut jo pidemmän aikaa se, että me ikääntyvät suomalaiset luikimme liian aikaisin eläkkeelle. Kun kuuntelee tuota sanomaa, niin tuntuu kuin olisin valmistelemassa vähintään maanpetosta jos haaveilen kohtuullisesta eläkeajasta. En ole lukenut, enkä kuullut EK:n lausunnoista vihjettäkään siitä, että mitä he ovat valmiita tekemään sen suuntaista, että me työn kuluttamat vaivaiset kykenemme siihen työhön mitä työantaja osoittaa jos osoittaa. Yleensä me suorittavassa portaassa olevat olemme jonkun verran romuna ainakin fyysisesti kun ikä alkaa olla ehtoo puolella. Tulevaisuus tulevilla ikäihmisillä ei ole ruusuinen jos se ei ole sitä kaikilla nykysenioreillakaan. Onko tulevaisuuteni kuva sellainen, että meikäläisen tulee ryhtyä etsimään kuutamokeikkaa? Kun saavutan tuon nyt säädetyn eläkehaarukan (?) ettei asunto lähde alta ja *”vaivis” olisi kohtaloni heti kun eläkeraja tulee vastaan. Ei hyvältä näytä nämä henkilökohtaiset visiot tulevana eläkeläisenä. Linkki: Työeläke.fi |
|
|
Avainsanat: Yhteiskunta |
|
Uusimmat kommentit
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35
Elovena on häväisty Pappa 18.1.2012 11:03