Epäileviä Tuomaita valtuuston kokouksessaTiistai 24.8.2010 - Pentti O. Pohjola
Valtuuston syyskauden istunnot alkoivat kahdella suurella asialla: asialistalla olivat vesihuollon yhtiöittäminen ja päivähoidon siirtäminen Sosiaalikeskuksen alaisuudesta Sivistyskeskukseen. Suuret ryhmät Seinäjoen kaupunginvaltuustossa asettuivat maanantain (23.8.) kokouksessaan organisaatio muutoksen taakse, jolla Seinäjoen Vesiliikelaitoksesta muodostetaan Seinäjoen Energian tytärosakeyhtiö, kuten Ilkka-lehti on jo kertonut. Epäilevät Tuomaat löytyivät pienpuolueista ja yksittäisistä valtuutetuista. Kaupungin tilaama konsulttiselvitys Seinäjoen Veden yhtiöittämisestä oli paksuraamattu, joka oli toimitettu valtuutettu Mannisen (ps.) mukaan neljä päivää aikaisemmin valtuutetuille. Ihmetellä voi kuinka moni valtuutetuista ehti tutustua perusteellisesti pumaskaan ennen kokousta. Vesiyhtiön kohtaloa oli pohdittu monissa kuppikunnissa ennen valtuuston kokousta, jota joukko valtuutettuja todisteli puheissaan. Muutosta on perusteltu organisaatio synergialla ja verohyödyllä, joka ohjautuisi vesiyhtiön investointeihin. Aika näyttää tekivätkö valtuutetut kauaskantoisen kestävän ratkaisun vai lyhyt näköisen valinnan tällä muutoksella kun katsotaan kaupunkilaisten etua palvelutuotannossa. Toivottavasti valtuutetut käyttävät tulevaisuudessa sitä kuuluisaa omistajaohjausta kun tarve vaatii, jota monet valtuutetut korostivat asian käsittelyn yhteydessä. Demokratiaan kuuluu äänestäminen kun tulee vastakkaisia ehdotuksia, niinpä nytkin. Epäilevät Tuomaat hävisivät äänestyksen vesiyhtiön organisaatiomuutoksesta kuin pohjalaiset ämmät 44 -5. Toki näitä epäileviä Tuomaita oli kourallinen valtuutetuista siis niistä, jotka käyttivät puheenvuoron. Ilmeisesti asiaa on jauhettu puoluerattaissa niin tiiviisti, että valtuutettujen enemmistö istui tuppisuuna kokouksessa. Kysyn vaan millaiseksi sellaiset valtuutetut kokevat asemansa, jotka eivät ole kertaakaan ottaneet kantaa kaupunginvaltuustossa käsiteltäviin asioihin. Tällaisen huomion voi tehdä yleisesti valtuuston kokouksista kun olen seurannut näitä kokouksia livenä tai nettilähetyksenä kuten tälläkin kertaa. Valtuutetun tehtäviin kuuluvat taustaselvitykset heille kuuluvissa asioissa. Mutta hämmentävää on näin uuskaupunkilaisena seurata sellaisten valtuutettujen kokoustyöskentelyä, jotka ovat kokouksessa vain äänestysnappina tai niin kuin tässä maanantain kokouksessa äänestysäänenä. Mikä on se moottori, muu kuin äänestäjät, joka työntää tällaiset edustajat kaupunginvaltuustoon vaaleissa. Kaupunginvaltuuston kokous on julkisin foorumi tuoda esille kaupunkilaisten tahtoa ja käsityksiä käsiteltäviin asioihin. En nyt tarkoita, että jokaisessa kokouksessa pitäisi olla suuna ja päänä se ei edes kuulu sivistyneeseen käytökseen vaan kantaa käsiteltäviin asioihin voisi ottaa harkitusti aina silloin tällöin. Toinen suuriasia valtuustossa oli siirtää päivähoito kaupungin Sosiaalikeskuksesta Sivistyskeskukseen. Asiaan on syntymässä valtion taholta lakimuutos mutta kaupunginvaltuusto teki tämän muutoksen nyt etukenossa. Mitään julkisia laskelmia ei olemassa siitä, että millaisia säästöjä tällä saadaan aikaan, on vain yleviä ajatuksia yhteistyöstä koulujen sekä päiväkotien välillä. Johtotähtenä on nyt se, että lapsen kasvatuksellinen opetusjatkumo alkaa kehdosta päättyen siihen kun oppivelvollisuus tulee piikkiin. Valtuutetut: Heikkilä (sd.) ja Ylä-Autio (kok.) käyttivät asiasta näkemyksellisemmät puheenvuorot valtuustossa. En tiedä oliko valtuutettujen ajatuksissa se, että he ovat tekemässä arvovalintaa Seinäjoen päivähoidossa vai vain organisaatio muutosta. Kysyä sopii ovatko tulevaisuuden, Seinäjoen, lapset suoritekeskeisiä ja empatiakyvyttömiä suorittajia tällaisessa kehityskulussa? Toki on sanottava, että kasvatuksellinen vastuu lapsesta on aina perheillä. Kaupunginvaltuuston kokouksessa oli siis valtuutettujen päätettävänä kaksi moniulotteista asiaa ja tulevaisuus näyttää millaiset näiden päätöksien vaikutukset ovat kaupunkilaisten elämään. P.s. Alleviivatut lauseet korjattu: lukihäiriöstäni sekä sanasokeudestani johtuen. Asia sinänsä ei ole muuttunut. Kiitos sanatarkkailija viestistä. Blokin kirjoittajan ohjeistus kommentoinnille:Blokin kirjoittaja pidättää oikeudet seuraavien asioitten arviointiin kommenteissa: 1. Nimimerkki kommentteja ei julkaista. 2. Omalla nimellä kirjoittajien kommentit hyväksytään kun kirjoitukset noudattavat hyviä tapoja. 3. Kommentoi napakasti ja lyhyesti. 4. Kommentit saavat olla enintään 12 lauseen mittaisia. 5. Linkit, jotka viittaavat henkilöihin, kuvin tai ms. hyvien tapojen vastaisesti: jätetään julkaisematta. 6. Jaottele teksti kappaleisiin / kommentin lukeminen on helpompaa. 7. Edellä mainittujen lisäksi kommenteissa sovelletaan tätä ohjeistusta. Muokattu 24.8.2010 20:06: P.s. Alleviivatut lauseet korjattu: lukihäiriöstäni sekä sanasokeudestani johtuen. Asia sinänsä ei ole muuttunut. Kiitos sanatarkkailija viestistä. |
||
|
Avainsanat: Politiikka |
||
Uusimmat kommentit
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35
Elovena on häväisty Pappa 18.1.2012 11:03