Nyt se alkoiSunnuntai 15.8.2010 - Pentti O. Pohjola
Puolueet ovat ryhmittymässä Eduskuntavaali-kampanjointiin. Lähes kaikki puolueet ovat tulleet julkisuuteen erilaisilla yhteiskunnallisilla avauksilla. Suurimman yllätyksen näissä julkituloissa tuottivat Perussuomalaiset, jotka ovat saaneet riveihinsä vaalityötä tekemään Luopio - Putkosen (42 vuotta Sd.) siis tämän Metalliliiton ex-tiedotuspäällikön. Hän erosi demaripuolueesta kun ei saanut tavoitteitaan läpi. Menemättä sen kummemmin persujen retoriikkaan kysyn vaan mitä he ovat saaneet aikaan suomalaisessa politiikassa muuta kuin retoriikkaa. Sen ainakin tämä Luopio – Putkonen osaa siinä mielessä osuva valinta Soinilta. En minäkään aina ole samaa mieltä puolueen päätöksistä mutta en minä puolueestani eroa sen takia ettei näkemyksiäni noteerata. Tosin olen vain rivijäsen, jolla on muutama puolueen kautta tullut luottamustoimi Seinäjoen kaupungissa ja tuskin huutavan ääni korvesta kuuluu puolueen päättäviin elimiin. En edes kuvittele sellaista. Porukka päättää ja niillä päätöksillä mennään kohti uusia seikkailuja. Mielenkiintoiset ajat ovat kuitenkin edessä kun se on nyt alkanut nimittäin kamppailu eduskuntapaikoista. Minä toivon ja minähän en voi muuta kuin toivoa, että me suomalaiset heräisimme ajoissa ennen kuin on myöhäistä: meidän alta kaivavat porvarit kiihtyvään tahtiin hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita. Myönnän sen, että Suomen valtiovelan hoitaminen vaatii toimenpiteitä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Valtionvelka oli heinäkuun 2010 lopussa 68 645 miljoonaa euroa. Siis jokaista suomalaista kohden n. 12 793 euroa. (Lähde: Rahatieto) em. summat ovat liikkuvia suuntaan tai toiseen kuten kaikki ymmärtää. Velan hoitaminen vaatii yhteistalkoita suomalaisilta niin herroilta kuin narreilta. Maksumiehiä eivät voi olla vain palkansaajat ja muut vähäosaiset kuten kävi 90-luvun alun laman jälkimainingeissa. Tulevissa vaaleissa kansalaisille tulee sanoa suoraan se, että millä tavalla valtion velkaantumiskierre katkaistaan ja mitä toimenpiteitä se meiltä vaatii. Suomen tuleva kehityssuunta on haasteiden edessä ja puolueiden tulee esittää äänestäjille selkeä ohjelma tulevalle vaalikaudelle, josta ihmiset joutuvat valitsemaan ikävät toisasiat muistaen ettei mannaa sada taivaalta ilman pieniä tinkimisiä omista eduista. Olen ennenkin kirjoittanut blokissani, että seuraan Aamu-tv:n Jälkiviisaita niin myös viime perjantaina (13.8.) kun siihen oli mahdollisuus. Keskustelijat Erola Jan sekä Isokallio Kalle heittivät peliin keskustelussa ikää kuin leijumaan väitteen, että puolueet lähtökohtaisesti aina valehtelevat suomalaisille. Tällaiset heidän tapaiset pikkuideologit pyrkivät luomaan epäilyksen varjon puolueiden sekä niissä toimivien ihmisten ylle. Minua se loukkasi koska katson olevani perusrehellinen demaripuolueen jäsen. Asioista on erilaisia näkemyksiä ja puolueiden tavoitteet eivät aina toteudu sellaisenaan demokratiassa lyhyellä eivätkä pitkällä tähtäimellä. Kiistämätöntä on se, että viime Eduskuntavaalien vaalirahoitus-sotku on ja oli suomalaiselle demokratialle häpeätahra. Mutta muuten olen sitä mieltä, että edustuksellinen demokratia on vilpitöntä työtä. Tulevissa vaaleissa nähdään onko ihmisten luottamus palautunut vastuulliseen demokratiaan vai pureeko heihin vastuuton retoriikka. Blokin kirjoittajan ohjeistus kommentoinnille:Blokin kirjoittaja pidättää oikeudet seuraavien asioitten arviointiin kommenteissa: 1. Nimimerkki kommentteja ei julkaista. 2. Omalla nimellä kirjoittajien kommentit hyväksytään kun kirjoitukset noudattavat hyviä tapoja. 3. Kommentoi napakasti ja lyhyesti. 4. Kommentit saavat olla enintään 12 lauseen mittaisia. 5. Linkit, jotka viittaavat henkilöihin, kuvin tai ms. hyvien tapojen vastaisesti: jätetään julkaisematta. 6. Jaottele teksti kappaleisiin / kommentin lukeminen on helpompaa. 7. Edellä mainittujen lisäksi kommenteissa sovelletaan tätä ohjeistusta. |
|
|
Avainsanat: Politiikka |
|
Uusimmat kommentit
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35
Elovena on häväisty Pappa 18.1.2012 11:03