Onko vesi trendituote?Lauantai 31.7.2010 - Pentti O. Pohjola
Suomen suvea on hellitty oikein olan takaa lämpöaallolla. Toivottavasti olemme nauttineet näistä päivistä: ei näitä päiviä montaa ole vuodessa tai vuosikymmenessä. Hellejaksoihin ovat kuuluneet myös ukkosmyrskyt sekä sateet. Tämä vesi on jokaiselle olevaiselle perusedellytys niin, että elämä pysyisi yllä täällä maapalolla, sen jokainen tietää. Mieltäni lämmitti Helsingin Sanomien uutinen (28.7.), jossa se kertoi YK:n yleiskokouksen tunnustaneen puhtaan veden ihmisten perusoikeudeksi. Asia on ollut jo 15 vuotta kansainvälisenpolitiikan areenoilla. Päätös ei sido YK:n jäsenvaltioita oikeudellisesti eikä sitä liitetty ihmisoikeuksien julistukseen. Mutta avaus on merkittävä ihmisten perusoikeuksille maailmassa. Olen pienessä mielessäni pähkäillyt, että vesi tulee olemaan konfliktien aiheuttaja maailmassa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Eikä sitä uhkaa poistanut edellä mainittu YK:n yleiskokouksen päätös. Maapallon asukkaista 1,1 miljardia (vuosi 2006) on vailla puhdasta vettä. Puhdas juomavesi on ja tulee olemaan maailmanlaajuisen hyvinvoinnin perusedellytys. Maailman pohjavesiä on kaupallistettu kovaa tahtia niin, että yksityisillä yrityksillä on n. 10 prosenttia (2008) maailman vesimarkkinoista. Eurooppalaiset vesiyhtiöt Suez ja Vivendi Environnement hallitsevat kaksi kolmannesta maailman nykyisistä vesimarkkinoista. Samanlainen pohjaveden kaupallistamiskehitys, jota voi nimittää jopa kansallisomaisuuden ryöstöksi, on ollut menossa Suomessa useita vuosia. Olen usein ihmetellyt pullotetun veden rivistöjä täkäläisissä marketeissa ja sitä, että mistä syystä ihmiset ostavat ₁ pullovettä (?) kun sitä tulee juomakelpoisena edullisimmin jokaisen suomalaisen kotikraanasta. Lisäksi se on ympäristön kannalta kestämätön tie kun ajattelee pullotetun veden koko elinkaarta sekä siitä tulevia ympäristöhaittoja. Näyttää siltä, että vedestä on tullut trendituote, jolla korostetaan omia terveydellisiä erityispiirteitä tai sosiaalista statusta kanssa ihmisille. Tämä vesipullomuoti on tullut eteeni kun hoidan kuntoani pyöräilemällä kotinurkillani epäsäännöllisen säännöllisesti. Lähes jokaisella vastaan tulevalla kuntoilijalla on vesipullo kädessään. Onhan se trendikästä kaataa janoiseen kurkkuun Ranskan Alppien Cachat - lähteestä peräisin olevaa Eviania - vai onko? Lähteestä on pulpunnut tätä Evianin raaka-ainetta jo n. 8000 vuotta. Sinänsä hyvä asia on se, että he huolehtivat kehon veden saannista mutta ei tavallisen kuntoilijan (ehkä) tarvitse n. tunnin suorituksen aikana nesteyttää itseään muuta kuin poikkeushelteen aikana. Valion tuotepäällikkö Pirjo Huhtala ennusti jo vuonna 1998 Maito ja Me-lehdessä, että vesi on nousemassa trendituotteeksi ja sen se näyttää tehneen. Bisnes on aistinut tämän kehityssuunnan jo vuosia sitten ja tekee nyt miljoonabisnestä kansallisomaisuudellamme, pohjavedellä. Täällä kotimaakunnassa pullotetun veden markkinoilla toimiva Hartwall pakkaa Karijoella mm. ₂ / ₃ Karhukankaan pohjavettä 12 miljoonaa litraa vuodessa, josta vientiin menee 20 prosenttia mm. Balttiaan. Tosin lähdetiedostossa ei mainita tuotantovuotta mutta hurjaluku ja kun Hartwall ei ole ainoa pohjaveden pullottaja Suomessa. Vesibisnes on ilmeisen kannattavaa kun ulkomaiset yhtiöt kilpailevat Suomen vesimarkkinoilla ripirinnan täkäläisten pullottajien kanssa. Suomalaisten tulisi valpastua vesiasiassa kansallisella sekä EU:n tasolla ja ryhtyä ajamaan sääntelyä pohjavesien bisnestoimintaan. Asia on ehkä jäänyt siitä syystä Suomessa taka-alalle kun täällä vesihuollon hoitavat vesiosuuskunnat ja kuntien omistamat yhtiöt. Samalla Suomen tulee toimia myös tehokkaammin YK:ssa juomakelpoisen veden puolesta niin, että se sitouttaa oikeudellisesti jäsenvaltioita. ⁴ Lisäksi kansallisella tasolla kunnanvaltuustojen tulee huolehtia siitä, että vesilaitostoiminta pysyy demokraattisen päätöksenteon alaisena niin, ettei sitä uhrata yksityiselle voitontavoittelulle. Blokin kirjoittajan ohjeistus kommentoinnille:Blokin kirjoittaja pidättää oikeudet seuraavien asioitten arviointiin kommenteissa: 1. Nimimerkki kommentteja ei julkaista 2. Omalla nimellä kirjoittajien kommentit hyväksytään kun kirjoitukset noudattavat hyviä tapoja 3. Kommentoi napakasti ja lyhyesti. 4. Kommentit saavat olla enintään 12 lauseen mittaisia 5 Linkit, jotka viittaavat henkilöihin, kuvin tai ms. hyvien tapojen vastaisesti: jätetään julkaisematta. 6. Jaottele teksti kappaleisiin / kommentin lukeminen on helpompaa. 7. Edellä mainittujen lisäksi kommenteissa sovelletaan tätä ohjeistusta |
||
|
Avainsanat: Politiikka, yhteiskunta, bisnes |
||
Uusimmat kommentit
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35
Elovena on häväisty Pappa 18.1.2012 11:03