Pentti O. Pohjola
Ojanperäntie 34 B 5
60550 Nurmo
Puh. 040-5024189
s-posti pentti.pohjola(at)netikka.fi
Tule apuun Anu!Sunnuntai 23.5.2010 - Pentti O. Pohjola
Suomen rataverkko on kehnossa kunnossa, jota sain todistaa viime perjantaina (21.5.) kun olin matkustamassa junalla määränpäähäni. Odottaessani junan lähtöä Rautatieasemalla kuulutuksissa tiedotettiin, että ”Junavuoro Oulusta – Helsinkiin on myöhässä, pahoittelemme viivästymisestä aiheutuvaa haittaa”. Seinäjoen ja Oulun välillä kulkevat junat ovat nyt säännönmukaisesti myöhässä puolesta tunnista lähes tuntiin. Nämä myöhästymiset vaikuttavat koko VR:n liikenteeseen kun se on yhdessä logistisessa verkossa. En ole vuosiin kuullut rautatieasemilla junien myöhästymisilmoituksia mutta nyt ne ovat arkipäivää ja luovat ylimääräisiä paineita VR:n henkilökunnalle sekä liikenneturvallisuudelle. Matkustusjunani oli myös myöhässä kun junavuorolle sattui ohjauslaitevika, jolloin nopeutta jouduttiin pudottamaan, olin menossa Seinäjoelta Tuuriin. Mistä syystä VR:n liikenteen kuljetusvaikeudet ovat kasautuneet viime vuosiin sekä mitä se kertoo kansallisomaisuutemme tilasta? Rataverkko ja VR:n kalusto on päästetty rappiotilaan kun uutiset kuljetusvaikeuksista rataverkolla lisääntyvät. Poliittisten päättäjien tulee astua nyt peliin. Asiasta vastaavan ministerin Anu Vehviläisen (Kepu) on syytä toimia asiassa ripeästi. Tule siis apuun Anu (!) VR:n pelikentille tekemään sellaisia valtiontalouden ratkaisuja, jolla korjataan VR:n rataverkon ongelmia. Siinä on ministerin rooli: hän luo sellaiset poliittiset edellytykset valtiontaloudessa, että budjetissa riittävät peruskorjausmäärärahat Suomen rataverkolle. Sitä hämmästelen, että hallituspuolueet Vihreät ja Kepu eivät ole ripirinnan tekemässä työtä VR:n ekologisuuden puolesta kun molemmat korostavat mieluusti ympäristöarvoja. Itse asiassa en ole kuullut vähään aikaan yhtään merkittävää puheenvuoroa VR:n ongelmien ratkaisemiseksi Vihreitten edustajilta. VR:n verkkosivuja seuratessa siellä on jatkuvasti ilmoituksia Pohjois-Suomen ja Itä-Suomen junien myöhästymisistä. Myöhästymisien syyt ovat: routavauriot. VR:n imagoa luotettavana kuljettajana tällaiset myöhästymiset syövät sekä luovat epävarmuutta asiakkaille jatkomatkustamiseen. Myöhästelystä johtuen junamatkustajat joutuvat varamaan lähes tuplasti aikaa matkustamiseen niin, että he ehtivät jatkomatkustusyhteyksilleen. VR:n rautatieliikenne on pitkien etäisyyksien maassa ekologisin kuljetustapa ja sen toimintakyvylle tällaiset näkyvät sekä sen arkipäivää olevat ongelmat ovat erittäin vahingollisia. Se on myös VR:n kilpailukyvyn kannalta elinehto, että mm. matkustajajunat kulkevat ajallaan. Kuljetusmuotojen kilpailutilanteessa kalusto ja liikenneverkko tulee olla kunnossa. Lisäksi kun matkustajaliikenteessä tulee saada junien nopeuksia nostettua niin, että se olisi kilpailukykyinen muitten kuljetusmuotojen kanssa. Esim. junamatka Seinäjoen ja Helsingin välillä, Pendolinolla, taittuu nyt ajallisesti 2.40 tunnissa. VR:n matkustajaliikenteen kannalta on erittäin merkittävää se, että pääteasema on Helsingin ytimessä. Näin ollen VR:llä on todellinen kultamuna käsissään liikenneajassa mitattuna sekä pääteaseman sijainnin suhteen. Tätä mahdollisuutta ei tulisi sössiä rataverkon sekä kaluston kehnolla kunnolla. VR:n imagolle pitemmällä tähtäimellä ei ole hyväksi se, että sen liikenne on epävarmaa. Epävarmuustekijät siirtävät kuljettamisen ja kulkemisen kumipyörille, joka ei ole ympäristöarvojen kannalta vähämerkityksellinen asia. Blokin kirjoittajan ohjeistus kommentoinnille:Blokin kirjoittaja pidättää oikeudet seuraaviin toimenpiteisiin: 1. Kommentoi napakasti 2. Kommentit saavat olla enintään 12 lauseen mittaisia 3. Vain nimellään kommentin jättävien kommentit julkaistaan. 4. Poikkeustapauksissa julkaistaan nimimerkkikirjoitukset mutta jos ne viittaavat henkilöihin tai viittaukset ovat linkkejä henkilöihin, kuvia tai ms. niin ne julkaistaan vain osittain tai ne jätetään julkaisematta kokonaan 5. Jaottele teksti kappaleisiin / kommentin lukeminen on helpompaa. 6. Edellä mainittujen lisäksi kommenteissa sovelletaan tätä ohjeistusta
|
||||
|
Avainsanat: Yhteiskunta, politiikka |
||||
|
||||
|
24.5.2010 9:57
Raija Luikku
Toinen asia mihin tässä kannattaisi kiinnittää huomiota on hintapolitiikka. Meillä kun on suhtkoht uusi diesel-auto, niin jo yhden ihmisen kannattaa lähteä autolla käymään Helsingissä kuin ostaa junalippu. |
||||
Uusimmat kommentit
Sana sanaa vastaan pentti kallio 29.8.2010 23:33
Näkymättömät pelikortit Vippi 27.7.2010 2:27