Pieniä tekoja - luonnon hyväksiPerjantai 7.8.2009 - Pentti O. Pohjola
Maapallon ilmastonmuutos on hyytävätotuus, joka ei minkäänlaisilla vastaväitteillä kumoudu. Muutoksen merkit ovat jo olemassa. Lisäksi meillä on olemassa riittävästi tietoa siitä, että millä tavoin voimme jarruttaa lopullisen ekokatastrofin tuloa. Ilmastomuutosta voidaan kenties hillitä erilaisilla toimenpiteillä: eri maiden hallitusten välisillä sopimuksilla, valtioiden toimenpitein ja yksilöiden. Ihmiset ovat muutoksen avaimia, joiden kulutustottumusten muuttaminen on avainasemassa luontomme säästämiseen. Ne syntyvät pienillä teoilla kuten kierrättämällä kotitalousjätteensä ja muuttamalla käyttäytymistapojaan elinpiirissään. Mutta olemmeko valmiita pieniin tekoihin luonnon hyväksi? Itse olen ryhtynyt kierrättämään lähes kaiken talousjätteeni. Aluksi tuntui hankalalta huuhdella maitotölkkejä mutta käytän siihen tiskien huuhteluvettä kun onneksi en omista tiskinpesukonetta sekä kerätä muuta pakkausjätettä. Samalla niiden kuljetus Prisman keräilypisteeseen tuntui (1)"olemattomalta” ja vielä polkupyörällä. Nyt senkin sujuu jo leikiten. Tällaisten keräyspisteiden tulisi sijaita sellaisissa paikoissa, jotka ovat lyhyen matkan päässä asunnoista. Ihminen on niin mukavuudenhaluinen, että me emme tee sellaista, jonka eteen joudumme vähän ponnistelemaan. Hyvä esimerkki tästä on sanomalehtien keräily, joka saadaan lähes sataprosenttisesti kierrätykseen kun keräysastiat sijaitsevat lyhyen kävelyetäisyyden päässä asunnoista. Pahinta on se, että kierrätysjätettä tuoda karautetaan autolla keräyspisteeseen. Kuten olen todennut monet kerrat niin, että siinä valuu samalla hukkaan koko kierrätysidea. Olen jo vuosia säästänyt energiaa ja vettä. Tosin teen silloin tällöin lentomatkoja, joka kasvattaa hiilijalanjälkeäni. Yllättävintä tässä kaikessa viherpiiperryksessäni on ollut se, että kuinka paljon pohjavettä kuluu yhden ihmisen elämään siis uskomattomat n. 30.000 litraa viikossa. Olen esittänyt tästä henkilökohtaisen laskelman aikaisemmin kotisivullani. Mitä olen sitten hyötynyt tästä ”kierrätysurakasta”? Ainakin sen, että kokee tekevänsä jotain omalta osaltaan ympäristön hyväksi. En yritä ”kehuskella” asialla mutta jokainen voi tehdä ympäristönsuojelussa pieniä asioita. Minusta on luovuttamista se jos vain toteaa, että ettei voi tehdä omilla ratkaisuillaan ympäristön hyväksi mitään. Joku viisas on sanonut, että pienistä puroista syntyvät valtameret. Niin kai se on myös tässä ympäristösuojelussa, että pienillä teoilla koko ihmiskunta voi saada lisäaikaa maapallon elämälle ja itselleen. _______________________________ |
||
|
Avainsanat: Ympäristö |
||
|
||
|
7.8.2009 23:06
pentti kallio
Hyvä kaima. sanotaan että esim erkki on voimaa. Tulosta syntyisi, jos me kaikki suomalaisetkaan toimisimme tavallasi.Olen ollut mukana yhtenä kansalaisena luonnon- ympäristönsuojelussa pitkään. Siinä on otettu niitä pieniä askelia, jotka osoittavat, että joukossa on se muutoksen voima. Ilman sitä ei Suomenkaan ymp- luonn.suojelu olisi edennyt tämän päivän tilanteeseen, jossa lainsäädännöllä sekä ihmisten asennemjuutoksella - herätyksellä on saatu paljon aikaseksi. Mutta nyt on edessä mullistavat muutokset, joihin tarvitaan lisää joukkovoimaa. Ilman sitä ei pallomme säily luonnolle ja ihmiselle elämiskelpoisena. Muutoksen ratkaisee Aasian ja Amerikan mantereiden ihmisten samoin kuin Euroopankin yhteinen tahto katastrofin torjumiseksi. Turha on haikailla pakoon jonnekin kuun tai Marsin kamaralle. Raukat menkööt "merten taakse". Tiedemiesten mukaan aikaa suunnan muutokseen on vain kovin vähän. Josko enään lainkaan? Tuskin mikään muu elävä olento on vaikuttanut pallollamme niin tuhoisasti kuin ihmislaji. Lähes kaikki, mihin se on koskenut, on ollut tuhoksi muille lajeille. Sanovat, että ihmislaji on maapallon syöpä. Onko se parannettavissa?. Mutta yrittää täytyy heidän, jotka ymmärtävät yhteisen vaaran. Kovin pessimistiseltä tulevaisuus vaarin näkövinkkelistä näyttää. Menkööt se iän tilille. Emme me vanhat maata rakentaneet ikäluokat ole tietenkään tarkoittaneet saatta jälkipolvillemme suunnattomia elämisvaikeuksia. Emme vaan ole ymmärtäneet, mitä rakentamisemme tulee tulevaisuudelle aiheuttamaan. Valitettavasti ja se koskee koko länsimaista ikuisen kasvun utopiaan rakennettua yhteiskuntaa. Eihän sellainen ole edes matematiittisesti mahdollinen yhtälö. Uusiutumattomat raaka-aineet sekä luonnon kestokyky asettaa selkeät rajoitukset. Mikä poliittinen taho sen sitten uskaltaa julkilausua: että hyvinvointi onkin pahoinvointia. Sehän näkyy kaikkialla läntisen kulutusyhteiskunnan piirissä. Onko niin, että terronismiksi määrittelemämme tarkoitus onkin pyrkiä valitettavasti väkivällalla estää koko pallon ajautumista katastorfiin. Öljy ja energia!!!
|
||
Uusimmat kommentit
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35
Elovena on häväisty Pappa 18.1.2012 11:03