Vaalien tivolikandidaatitSunnuntai 31.5.2009 - Pentti O. Pohjola
Suomen EU-vaalikampanja on paljastanut Kokoomuksen ehdokkaista monenlaisia huru-ukkoja ja akkoja. Täältä Pohjanmaalta olevan kokoomusehdokkaan töräytykset, Pöntis-flopit, ovat kohauttaneet kansalaisia erikoisilla näkemyksillään, Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen helsinkiläisen puoluetoverin Zarmina Razain, afganistanilaissyntyinen maahanmuuttaja, mielipiteitä Pöntis-lausunnoista. Todennäköisesti, että hän ei allekirjoita Pöntisen näkemyksiä eikä kukaan mukaan fiksusti ajatteleva kokoomuslainen. Välillä tuntuu, että muutamat kokoomuslaiset EU-ehdokkaat ajavat Perussuomalaisista ohi kärjekkäillä maahanmuuttoa kritisoivilla puheillaan. Tällaisilla puheillaan he ilmeisesti yrittävät epätoivoisesti saada niitä ääniä, jotka valuvat soinislaisten laariin maahanmuuttokriitikoilta. Merkittävää ja silmiin pistävää on se, että Kokoomuksen puoluejohto ei ole selkeästi sanoutunut irti ko. ehdokkaansa puheista. Muuta kuin puhumalla löperöjä kuten mm. että tällaiset lausunnot olisivat ehdokkaan julkisuushakuisuutta jne. Myönnettäköön, että EU:ssa tulisi luoda yhteiset pelisäännöt yleiseurooppalaiselle maahanmuuttopolitiikalle se olisi myös Suomen edun mukaista. Toinen Kokoomuksen floppiosasto on ilmastopolitiikassa näpertelevät Eija-Riitta Korhola ja Ari Vatanen. Heistä Vatanen puhuu täyttä puuta - heinää ilmastopolitiikasta. Kuten tämä Vatasen antama lausunto Monacosta Helsingin Sanomille 23.5.todistaa. Ilmastopolitiikka tulee olemaan EU:n merkittävin poliittinen jatkohaaste seuraavalla parlamenttikaudella. Ilmastopolitiikka on ihmiskunnan tämän aikakauden haasteellisin tehtävä niin, että me selviämme sen aiheuttamista muutoksista. Ilmastopolitiikkaa ei saa jättää pillipiipareiden temmellyskentäksi vaan siihen tulee suhtautua kaikella vakavuudella myös valittujen parlamentaarikkojen. Seuraava parlamenttikausi vaatii myös suomalaisilta EU parlamentaarikoilta näkemyksellistä otetta Euroopan ja koko maapallon tulevaisuuteen sekä sen yleiseurooppalaisiin osa-alueisiin. Uskon lujasti, että suomalaiset näkevät EU-vaaleissa mukana olevien tivolikandidaattien löperyyden lävitse ja äänestävät suomalaisten kannalta parhaat edustajat, puolueiden ehdokkaista, parlamenttiin seuraavalle istuntokaudelle. |
||
|
Avainsanat: Politiikka |
||
Uusimmat kommentit
Synkät uutisvirrat raija luikku 13.3.2012 13:30
Sananvaihto oli ponnetonta Raija Luikku 22.2.2012 8:25