Mitä on katupeilin takana?Torstai 21.5.2009 - Pentti O. Pohjola
Suomalainen ruoantuotanto on ollut monenlaisten uutisten kohteena viimekuukausina ja vuosina. Milloin se on liian kallista ja sitä on syytetty aiheetta monista asioista. Keväällä vellonut kohu vierasesineistä ruoassa tuli naapurimaasta. Tiedotusvälineet uutisoivat asiasta valppaana vaikka poliisin tutkimukset olivat keskeneräiset. Yleensä ensin tutkitaan ja vasta sitten hutkitaan. Näin jälkikäteen sanottuna osa kohukirjoituksista oli sensaatiohakuista potaskaa. Asia on nyt jälkiuutisoitu tiedotusvälineissä niin, että se on kuitattu muutamalla virkkeellä tai sitten olen itse ollut asian tiimoilta uutispimennossa. Asiasta ei tietysti saa enää räväköitä ja myyviä otsikoita. Ruokaturvallisuudesta ei tingitä sehän on selvää. Mutta lehdistö ei ole näyttävästi kiinnostunut siitä, että suomalaiset löydökset ovat osoittautuneet poliisin tutkimuksissa suolakiteiksi tai muovin paloiksi. Muovi ei tietenkään kuulu ruokaan. Mutta kun ruoantuottaminen on tänään pitkälle prosessoitua tuotantoa ja muoviin pakattua. Niin tällaisia vahinkoja sattuu, että ruokaan joutuu vierasesineitä tuotantoketjussa. Kuluttajan tulee aina minkä tahansa löydöksen tehdessään reklamoida tuottajaa niin, että se voi parantaa prosessia vastaisuuden varalle. Suomalainen ruokatuotanto tekee ponnekkaasti työtä sen eteen, että Suomessa tuotettu ruoka on kuluttajien luottamuksenarvoinen nyt ja tulevaisuudessa. Uutisia lukiessa tuntuu siltä, että mitään myönteistä tässä maailmassa ei tapahdu ihmisille ja yhteiskunnalle. Räväköiden ja maailmanlopun ennusteiden taakse katsomalla löytää myös positiivisia asioita Suomesta tai maailmalta. Taloustaantuman varjossa elävässä Suomessa monet yritykset työllistävät kesätyöntekijöitä merkittävissä määrin, taantumasta huolimatta. Kuten täällä Seinäjoella Nurmon kaupunginosassa: elintarviketuottaja Atria on palkannut 730 kesätyöntekijää (koko Atria Suomi 750). Merkittävä yhteiskuntavastuunkanto yritykseltä mutta vaakakupin toinen puoli on tietysti se, että ruoantuotantoon taloustaantuma ei ole puraissut merkittävästi, ainakaan vielä. Atria oli haluttu kesätyöpaikka kun sinne pyrki 2400 kesätyöntekijää. Hakemuksien määrä Atrialle kertoo sen, että alueen muut yritykset kärsivät ehkä taloustaantuman varjosta tai Atria koetaan turvalliseksi työnantajaksi nuorten keskuudessa. Mikä on positiivinen singnaali em. yritykselle sen tulevaisuutta ajatellen. Suomalaisilla on nyt eurooppalaiseen demokratiaan vaikuttava merkittävä valtikka kädessään: äänestyslippu kun vaaliuurnat avautuvat EU-parlamentin jäsenten valintoja varten. Suomalaisten tulisi nyt ponnekkaasti käyttää sitä valtaa, joka tulee yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta. Euroopan historiaan tutustuminen tässäkin asiassa kannattaa, että ymmärtäisi EU:n syntyhistorian tai jos ei historia kiinnosta niin voi lukea vaikka kolumnisti Aaltosen kirjoituksen EU ja itsenäisyys, Ilkasta 21.4., jossa on lyhytkatsaus EU:n syntyyn. Se ns. peiliin ja sen taakse katsominen kanttaa asiassa kuin asiassa, jolloin asiat ehkä kristallisoituvat itse kullekin paremmin. EU-kriitikot huutavat nyt kuorossa ettei voisi (1)EVVK tai EU:sta on tullut sellaisia rajoituksia, joihin sen ei tulisi puuttua. Olen samaa mieltä kaimani, veteraaniaktiivi Pentti Kallion, kanssa siitä, että kyllä me tuorekurkun ulkonäön osaamme itse päättää tai onko terva terveellistä, kuten hän sanoo. Mutta se yleväajatus, että joka syntyi toisen maailman sodan raunioista, on kannatettava ajatus. Se, että rauhantila säilyisi Euroopassa ja me voisimme sopia rauhanomaisesti tämä maanosan tulevaisuudesta. Tästä syystä kannattaa käydä vaaliuurnalla ja olla mukana tukemassa niitä voimia, jotka työskentelevät Suomen sekä eurooppalaisen tulevaisuuden parhaaksi. _______________________________ 1. Ei vois vähempää kiinnostaa. Muokattu 21.5.2009 13:15: Tekstin muokkausta ja tesktin rakenteiden viilausta/tekevälle sattuu. |
||
|
Avainsanat: Politiikka, yhteiskunta |
||
Uusimmat kommentit
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35
Elovena on häväisty Pappa 18.1.2012 11:03