Koska "kamelin selkä katkeaa"?Perjantai 10.4.2009 - Pentti O. Pohjola
Kaupunkipäättäjät: tiedättekö mikä on todellisuus Seinäjoen terveyshuollon yksiköissä hoitohenkilökunnan riittävyydessä ja jaksamisessa? Sain sähköpostia asian tiimoilta eräältä veteraanihoitajalta. Hän työskentelee sijaisena Terveyskeskuksen dementiaosastolla. Olin järkyttynyt hänen kertomuksestaan. Dementiaosaston hoitajat ovat ylikuormitettuja ja varareservissä hoitohenkilökuntapulan vuoksi on mm. kuusi veteraanihoitajaa. Hyvä, että ovat mutta on syytä olla huolissaan heidän ja koko hoitohenkilökunnan työssä jaksamisesta. Hoitajilta vaaditaan erityisjaksamista kun kaikki asukkaat ovat lähes ympärivuorokautisen hoivan tarpeessa. Ei ole enää inhimillistä ja oikeudenmukaista se, että hoitajat joutuvat tekemään tuplavuoroja ja useita yövuoroja peräkkäin hoitotyön sujumiseksi. Normaaliin elämään kuuluu myös tauot työnlomassa, jolloin hoidetaan tai eletään ihmisyyteen kuuluvia asioita. Ellei tätä ole niin ei jaksa myöskään tehdä sitä työtä, jota on tekemässä eli tässä tapauksessa sairaanhoitotyötä. Hoitotyön ammattilaisilla täytyy olla erityinen kutsumus-ja velvollisuudentunto kun he jaksavat tehdä tätä vaativaa hoitotyötä kurjistuneissa työolosuhteissa kuten tässä po. tapauksessa. Mutta ennemmin tai myöhemmin myös kamelilta selkä katkeaa, ellei asiaan löydetä nopeita ratkaisuja. Vielä on tuoreessa muistissa se (vai onko?) kun porvaririntama kaatoi demarien esityksen kaupunginvaltuustossa (10.11.08) hoitohenkilökunnan lisäviroista. Mitä sitten on tehtävissä, ettei kansanterveystyö ajaudu lopulliseen kaaokseen Seinäjoella? Kaupungin vastuullisten virkamiesten ja kaupunginvaltuutettujen tehtävänä on luoda linjat ja panostukset kansanterveystyölle. 1) Priorisointi on muotitermi tämän päivän yhteiskunnassa. Olisiko Seinäjoen terveyshuollossa mahdollista se, että sairaanhoitohenkilökuntaa kohdennettaisiin sellaisiin tehtäviin, olemassa olevasta henkilökunnasta, joissa on ns. jatkuva kuormitushuippu? Tällaista on kysymys mm. dementiapotilaiden hoidossa, jotka tarvitsevat hoitonsa jo ihmisoikeuksien toteutumisen takia. Terveydenhuollon sivupolullePoikkean nyt terveydenhuollon sivupolulle: Seinäjoen Terveyskeskuksen ylilääkäri ja kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu järjesti näyttävän "manooverin" terveyskeskuksen hoitojonojen purkamiseksi ns. lauantaityönä. Sinänsä hyväasia mutta eivät lääkärit "kökässä" olleet kuten kansalaiset tuntuvat luulevan vaan kyllä heille siitä työstä tuli ihan oikeasti riihikuivaa rahaa. Terveyskeskuksen oman ilmoituksen mukaan hoitotakuu toteutuu vaikka odotusajat ovat 2 - 10 viikkoa. Ihmiset tarvitsevat silloin sairaanhoitoa kun asia on ajankohtainen eikä viikkojen päästä. Toki ymmärrän sen, että ns. "ei kiireettömissä sairauksissa" päivä tai kaksi ei muuta potilaan terveydentilaa olennaisesti huonommaksi. Mutta en yhtään ihmettele sitä, että ihmiset hakeutuvat terveydenhuollon yksityisvastaanotoille "jonon" ollessa tällainen Terveyskeskuksen vastaanotoilla. Kansanterveystyön haasteet ovat kovat nyt kun olemme taloustaantumassa mutta edellisen taantuman virheitä ei tulisi toistaa Seinäjoella eikä muualla maassa. 2) Uutiset sosiaali-ja terveydenhuollon osalta ovat huolestuttavia eripuolilta maata kun laman likaisentyön hallitus on teettämässä kunnilla. Olemmeko me nyt toistamassa uudelleen 90-luvun laman leikkurivirheitä sosiaali-ja terveyspalveluissa? |
||
|
Avainsanat: terveys, politiikka, yhteiskunta |
||
Uusimmat kommentit
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35
Elovena on häväisty Pappa 18.1.2012 11:03