Matti kukkarolla ja kukkarossaKeskiviikko 25.2.2009 - Pentti O. Pohjola
Surupukuiset hallitusryhmien ministerit todistelevat julkisuudessa, että ettei tämä hallitus tee menoleikkauksia. Hallituksen toimenpiteet taloustaantuman kampittamisessa ovat varsin erikoisia samalla kun se romuttaa löysillä puheillaan ja päätöksillään valtion veropohjaa. Hallitus uskoo lujasti siihen, että kun kuluttajat pistävät ranttaliksi ja ryhtyvät kuluttamaan entistä enemmän. Niin talouskriisi on osaksi voitettu ja työtä riittää kansalaisille. Mutta viimeisimmät tutkimukset ja uutiset kertovat siitä, että on käymässä päinvastoin. Ihmiset ovat ruvenneet keräämään euroja ns. sukanvarteen pahojen päivien varalle ja varautuvat mahdollisen henkilökohtaisen ¹bankrotin varalle. Samalla kun uutiset kertovat karua kieltään siitä, että joka kahdeksas suomalaisperhe on talouslaman uhan alla. Tällaisessa talousturbulenssissa ihmisten reaktiot ovat luonnollisia, en tiedä olisiko nyt opittu 90-luvun lamasta sitten jotain. 90-luvun talouskriisin likapyykkiä pesetetään edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa ja nykyisestä talouskriisistä uhkaa tulla samanlainen ²kickboxing-isku. Hallitus ei näennäisesti tee menoleikkauksia mutta se tekee tähystysleikkauksia, joilla se kaataa lamantorjunnan kuntien ja kansalaisten niskaan. Matti on kukkarolla ja kukkarossa monessa kunnassa hallituksen ns. "elvytystoimien johdosta". Hallituksen veropoliittinen linja on osittain thatcherilainen tasaveromalli, jossa rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Hallitus "lupaa" kunnille lisää verotuloja kun samalla se käyttää kiristysruuvina kunta-alan tulevaa palkkaratkaisua eli kaataa moraalisen vastuun pienituloisille kunnan työntekijöille. On helppo arvata minne syyttävän sormi sojottaa silloin jos kuntien palveluksessa olevat eivät suostu kurjistamaan tulotalouttaan kohtuutta enempää. Luultavasti monet kunnat joutuvat avaamaan budjettinsa uudestaan yhteisöverotuoton laskun vuoksi ja tämän jälkeen kuntien leikkauskohteet ovat helposti arvattavissa. Luulisi, että suomalaisille alkaa vihdoin valjeta porvarihallituksen "turmiolan tommin-tie" kun se kiristää ja löysää valtion veropohjaa kestämättömästi. Lisäksi kun syksy-kesällä se ei tunnustanut tulossa olevaa talouden myrskyrintamaa vaikka vaaranmerkit olivat jo olemassa. _______________________________________ |
||
|
Avainsanat: Politiikka |
||
Uusimmat kommentit
Synkät uutisvirrat raija luikku 13.3.2012 13:30
Sananvaihto oli ponnetonta Raija Luikku 22.2.2012 8:25