Uutisvirtojen keskelläSunnuntai 30.11.2008 - Pentti O. Pohjola
Näistä asioista puhuminen tiedotusvälineissä on tärkeää. Niiden ihmisten kannalta, jotka saavat työpaikastaan potkut tai heitä kohtaan joku muu tragedia. Olen yrittänyt jahdata myönteisiä yhteiskunnallisia asioita uutiskaaoksen keskellä mutta laihoiksi tulokset ovat jääneet. Loppuvuotta kohden mennessä vielä joulutraditiot painavat päälle sekä lisäksi joulumieli vaatii empatiakykyä huono-osaisten hyväksi niin kotimaassa kuin ulkomailla. Eikö näitä keräyksiä voisi järjestää pitkin vuotta, etteivät kaikki järjestöt olisi yhtä aikaa koettelemassa sosiaalista omaatuntoa? Tätä sosiaalisen omantunnonpesua olen pohtinut myös itseni kohdalta kun maksan Unicefille maailmanlapsilisää ja lisäksi kun osallistun muihin avustusprojekteihin. En tuo tätä asiaa esille sen takia, että haluaisin elvistellä asialla. Niin, että tuliko asia kerralla selväksi. Hyväntekeväisyys keräyksiä on nytkin useita menossa kun kaikki empatiajärjestöt ovat samalla asialla ja sanottakoon nyt ponnekkaasti, että he tekevät hyvää työtä omalla sarallaan. Toistaiseksi suomalaiset ovat tunteneet myötätuntoa hädänalaisten auttamistyölle ja lahjoittaneet ns. karttuisalla kädellä järjestöjen kampanjoihin rahaa. Näiden järjestöjen keräystyö on myönteinen uutinen tämän kaaoksen keskellä niin, että huono-osaisilla on edes jotain toivoa paremmasta. Muutamia myönteisiä uutisia tulee huippu-urheilusta jos se nyt katsotaan suomalaisten mielialaa kohottavaksi seikaksi: mäkimiehet ottivat tiukassa maailmancupin kisassa joukkuemäen kullan Rukalla, loistosuoritus mäkihyppääjät! Lisäksi huikea jättilottopotti meni kahdelle henkilölle viime lauantain arvonnassa ja toivottavasti menivät tarvitseville. Muuten lehtien uutissuossa tarpominen on kuin henkinen nyrkkeilyottelu, joka päättyy täystyrmäyksen talouseksperttien laskiessa lukua. |
|
Avainsanat: Yhteiskunta |
Uusimmat kommentit
Synkät uutisvirrat raija luikku 13.3.2012 13:30
Sananvaihto oli ponnetonta Raija Luikku 22.2.2012 8:25