Sähläystä ja hämmennystä valtuustossaTiistai 11.11.2008 klo 11:35
Äänestys tuli kun demarit esittivät rakentamattoman tontin kiinteistöveroksi 3 (esitys 1) % ja kahdesta lisävirasta sairaalaan, jotka poikkesivat järjestelytoimikunnan esityksistä. Demarit esittivät aivan hyvät perustelut muutosesitykselle. Mutta äänestyksessä rakentamattoman tonttimaan kiinteistöverosta ja sairaalan lisähenkilökunnasta valtuutettujen linjat tulivat selville: Perussuomalaiset Haapasalmi ja Manninen menivät Kokoomuksen ja Kepun kelkassa niin, että se siitä vähäosaisen ihmisen asialla olemisesta ja vaalilupauksista. Valitettavasti vaalilupausten lunastaminen aloitetaan heti kun valtuutetun pulpettiin istutaan ensimmäisen kerran. Samoin kuin valtuuston Kokoomuksen ja Kepun riveissä olevat sairaalaihmiset näyttivät todelliset kyntensä ja vaalilupaukset menivät kerralla roskikseen. Valtuuston kokouksessa oli laaja asialista, jossa oli isoja asiakokonaisuuksia aina kaupungin yritysten liikelaitoshankkeita myöten. Liikelaitoshankkeet eivät synnyttäneet suurtakaan keskustelua vaan ne hyväksyttiin lähes nuijan kopautuksella. Johtuiko siitä, että useat valtuutetut ovat käsitelleet näitä asioita eri kaupungin työryhmissä valmistelutyön aikana? Valtuustossa käyttivät puheenvuoroja puolueiden konkarit mutta odotin, että Toivotalkoot – Kokoomuksen ”nousevat tähdet” yrittäjämiehet Heinonen ja Kalle Keskinen olisivat käyttäneet puheenvuoroja listalla olevista isoista asioista. Mutta heillä ei ollut mitään sanottavaa valtuustossa esityslista asioihin. Heidän kunnallisvaalikampanjansa lupasivat aivan jotain muuta. Erityisesti odotin valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajilta lyhyttä linjapuhetta mutta käytetyt puheenvuorot eivät vakuuttaneet. Ei oikein riitä, että kotiäiti – Turenius Tappiokoti - Kepusta ilmoitti tekevänsä parhaansa, jotain näkemyksellisyyttä odotin puheen tuovan esille kaupungin tulevaisuudesta, mutta eipä kuultu. Valtuuston uusilla edustajilla näytti olevan vielä pallohukassa mutta luultavasti he rutinoituvat ajan myötä. Uuden Seinäjoen valtuuston johtaminen haahuili vielä eikä ollut täysin näpeissä. Välillä olivat paperit takussa. Lupa luottaa ryhmän Haapala koki varmaan nöyryyttäviä hetkiä ensimmäisessä uuden valtuuston kokouksessa. Kun hänen kaikkiin puheenvuoro pyyntöihin valtuuston puheenjohtaja ei reagoinut riittävällä tarkkuudella ja kaiken lisäksi hänen kirjallinen esitys meinattiin laittaa toisen edustajan piikkiin. Mutta olisiko tämä sitä valtuustotyön alkuhämmennystä? Nähtäväksi jää.Muokattu 13.11.2008 17:24: P. S. Sairaalan sairaanhoitajien lisäviroista äänestetäessä lehterillä kuului kohahdus kun seuraajat huomasivat perussuomalaisten äänestyskäyttäytymisen. |
|
|
11.11.2008 18:14
Kirsti Läntelä
Kiitos Pentti tarkoista huomioista, ja pidäthän meidät jatkuvastikin ajan tasalla.Tämä blogi on nasta juttu.
|
|
11.11.2008 22:07
Pentti
Kiitos palautteesta. Tarkoitukseni on käydä seuraamassa valtuuston kokouksia silloin kuin se on mahdollista.
|
|
12.11.2008 8:28
Markku Lehtola
Mukava lukea valtuustokokouksen uutisointia demarinäkökulmasta. |
|
18.11.2008 20:25
t.juttutuokio kahvin kera
kurkkasin sivuille,hyvältä näytti
|
Uusimmat kommentit
Elovena on häväisty Heikki Mäki 21.1.2012 5:35
Elovena on häväisty Pappa 18.1.2012 11:03